Länsimetron tietoportaali ottaa rakennetun ympäristön koko elinkaaren huomioon – Nykyaikainen tiedonhallinta sujuvoittaa uuden suunnittelua

Ruoholahdesta länteen ulottuva metro on valtava kokonaisuus – nykyisessä Matinkylään ulottuvassa osuudessa on jo yli kolmekymmentä kilometriä tunneleita sekä esimerkiksi paineentasauskuiluja, pumppaamoja ja raiteenvaihtopaikkoja. Kun Länsimetron kakkososaa suunnitellaan, muodostavat jo olemassa olevat rakenteet ja niistä kerätty data koko suunnittelun perustan. Siksi on tärkeää, ettei eri paikoista saatavaa tietoa suljeta siiloihin vaan että se on ajantasaista, samanmuotoista ja kaikkien sitä tarvitsevien käytettävissä.

Länsimetron ensimmäisen vaiheen eli Ruoholahti–Matinkylä-osuuden aikana erilaista dataa on kertynyt niin paljon, että sen säilyttämiseen tarvitaan järkevä, tehokas ja helppokäyttöinen ratkaisu. Matinkylästä Kivenlahteen ulottuvan osan suunnittelijoille on tärkeää pystyä löytämään tarvitsemansa tiedostot nopeasti ja oikeassa muodossa.

Suunnittelun tuottama tieto on olennaista myös rakennus- ja ylläpitovaiheessa – esimerkiksi piirustusten ja osaluetteloiden jakamisen täytyy onnistua siten, että tieto on varmasti oikeaa ja ajantasaista. Tähän tarpeeseen vastaa oikeanlainen tiedonhallintajärjestelmä.

”Järjestelmän vaatimuksiin kuuluu suunnittelun näkökulmasta se, että sen käyttö nopeuttaa ja helpottaa suunnittelutiedon jakamista ja varmistaa sen ajantasaisuuden. Tietojen on myös kommunikoitava keskenään jouhevasti – niiden pitää kulkeutua myös sähköiseen huoltokirjaan, jotta nähdään, mikäli jotain laitetta on huollettava”, Länsimetron kiinteistö- ja infrajohtaja Juhani Penttilä kuvaa.

Yhteistyössä käyttäjien kanssa syntynyt tietojärjestelmä helpottaa suunnittelua

Vuonna 2018 Länsimetro Oy:lla oli tarve uusia senhetkinen tiedonhallintajärjestelmä vastaamaan paremmin koko sen elinkaaren aikaisia tarpeita. Läheisessä yhteistyössä toteuttajaosapuoli Assetpointin kanssa syntynyt METTI-tiedonhallintaportaali on kehitetty yhteistyössä järjestelmää käyttävien osapuolten kanssa.

”Lähtökohtamme järjestelmän suunnittelussa oli se, että jokainen käyttäjä pystyy käyttämään sitä itse. Pyrimme siis tekemään siitä intuitiivisen, jotta käyttöönottoon mitään erikoisempaa asiantuntijakoulutusta ei tarvittaisi”, kertoo AssetPointin projektipäällikkö Sanna Makkonen.

Tietojen hyödyntämistä edistää selvästi eniten, kun oikeassa muodossa olevaa tietoa tallennetaan yhteen paikkaan, jossa sitä myös ylläpidetään. Näin voidaan ottaa huomioon myös suunnittelun aikaiset tarpeet ja saada aikaan järjestelmä, joka nopeuttaa ja helpottaa suunnittelutiedon jakamista ja varmistaa sen ajantasaisuuden. Näin tieto on käytettävissä oikeassa formaatissa, oikeassa paikassa, oikealla henkilöllä ja oikeaan aikaan.

”METTI-portaali on tehty erityisesti suunnittelua ja rakentamista varten. Sinne tallentuvat alkuperäisessä tiedostomuodossaan kaikki suunnitelmat eri vaiheissaan. Siihen kytketystä huoltokirjasta löytyvät  puolestaan urakoitsijan piirustukset, tiedostot, tarkastusasiakirjat sekä rakenteiden käyttö- ja huolto-ohjeet. Siellä todennetaan sekä rakennusvaiheen että huollon ja ylläpidon työt, jotka palvelevat loppukäyttäjiä eli huoltoihmisiä”, Juhani Penttilä tarkentaa.

Ratkaisun tärkeä piirre oli, ettei tietoja ei suljeta omiin siiloihinsa, vaan viimeisin informaatio on aina tarvittaessa käyttäjien saatavilla. Toinen olennainen tekijä on tietoportaalia kehittäneen työryhmän mukaan kokonaisuuden hallinta ja käyttäjäystävällisyys.

”Ratkaisua on helppo käyttää ja se on yksinkertainen. Työ ei ole kuitenkaan koskaan valmista, vaan länsimetron elinkaaren eri vaiheista kerätään jatkuvasti dataa ja käyttäjäpalautetta, jotta järjestelmää voidaan parantaa ja tehostaa tulevaisuudessakin”, Penttilä toteaa.

Kiinnostuitko? Lue koko artikkelisarja:

Oikea data oikeassa paikassa: Matinkylä–Kivenlahti-metrolinja on rakentunut olemassa olevan ja uuden tiedon päälle

Moderni tiedonhallintajärjestelmä tekee Länsimetron ylläpidosta oikea-aikaista ja helppoa  

Ville Saksin vierailijablogi: Dokumentaatio on tietoon pohjautuvan päätöksenteon kulmakivi

Ota yhteyttä

Sanna Makkonen

Sanna Makkonen

Projektipäällikkö

sanna.makkonen@assetpoint.fi

Jaa

×

Kiinnostaako tiedonhallinnan tuoreimmat uutiset?

Tilaa uutiskirjeemme