Hans Hokka Assetpointin ohjelmistosuunnittelijaksi

Hans Hokka Assetpointin ohjelmistoasiantuntijaksi

Assetpointin ohjelmistosuunnittelijana on aloittanut Hans Hokka. Jo 1980-luvulta ohjelmointia harrastanut restonomi vaihtoi ravintola-alan ensin insinööriopintoihin ja sitten työpaikkaan kiinteistö- ja infraomaisuuden tiedonhallinnassa.

– Suunnitelmiini kuuluivat jo nuorena insinööriopinnot, mutta ravintola-ala vei mennessään. Voisikin sanoa, että palasin alkuperäiseen suunnitelmaani, kun suoritin ohjelmistotekniikan AMK-opinnot ja hankin työpaikan alalta. Tein jo opiskelujen ohessa 3-4 vuotta erilaisia it-projekteja. Nyt olen erittäin tyytyväinen tekemääni uravaihdokseen, sanoo Hokka.

Assetpointilla Hokan työtehtäviin kuuluu yhden valmiiksi ohjelmoidun järjestelmän ylläpito. Hän koodaa myös asiakkaalle tulevaa tuotetta.

– Minua motivoi ohjelmoinnin vaatima ongelmanratkaisu ja uuden oppiminen. Vahvuuksiini kuuluu nopea teknisten yksityiskohtien omaksuminen ja niiden hyväksikäyttö ohjelmoinnissa.

Hokka sai Assetpointista myönteisen kuvan jo rekrytointivaiheessa. Ensimmäisen toimistokäynnin perusteella syntynyt vaikutelma vahvistui työhönottoprosessin edetessä.

– Assetpoint eroaa muista yrityksistä siinä, että se on hyvin hoidettu. Täällä toimitaan ammattimaisesti ja työkaverit ovat todella mukavia. Itselläni ei juurikaan ole aiempaa kokemusta rakennus- tai infra-alalta, mutta kysymällä saa aina opastusta.

Kamppailulajeja ja pyöräilyä harrastavan Hokan sydäntä lähellä ovat myös tietokonepelit. Uusin suosikkipeli on vastikään julkaistu Remedyn CONTROL.

– Peli on suunniteltu eri lähtökohdista kuin muut vastaavat. Pelaaja heitetään kylmään veteen heti alussa, sillä peli alkaa oikeastaan keskeltä. Navigoinnin oppiminen sujuu kuitenkin nopeasti. Pelaaminen on rentouttavaa vastapainoa työlle, mutta se kehittää myös ongelmanratkaisu- ja päättelykykyä. Sama osaamista tarvitsen omassa työssänikin, hän summaa.

Tutustu Point Groupin avoimiin työpaikkoihin

Ota yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jaa

×

Kiinnostaako tiedonhallinnan tuoreimmat uutiset?

Tilaa uutiskirjeemme